Syvältä maankuoresta nousi sulaa kiviainesta eli magmaa kohti pintaa ja muodosti noin kahden kilometrin syvyyteen metrin paksuisen mutta kilometrien laajuisen laavapatjan, dyken. Voimakkaimmat järistykset 19. toukokuuta 2009 repivät maan pintaan lähes metrin levyisen, kahdeksan kilometrin pituisen halkeaman, josta sulaa kiviainesta ei kuitenkaan noussut.

Saudi-Arabiassa, Arabian niemimaan luoteisosassa Harrat Lunayyir’issa alkoi huhtikuussa 2009 maanjäristyksen sarja, jollaiset ovat tyypillisiä tälle alueelle. Harrat Lunayyir sijaitsee 200 kilometrin päässä Punaisesta merestä jonka keskellä mannerlaatat ovat repeämässä irti. Alue on lähes asumatonta erämaata jossa on useita ns. harrateja, laavakenttiä joiden keskellä on sammuneiden tulivuorien kraattereita.

Siellä on tapahtunut laavapurkauksia viimeisten 20 miljoonan vuoden aikana mutta historialliselta ajalta purkauksia tunnetaan vain muutamia. Yksi varmuudella tunnettu tapahtui islamilaisten pyhän kaupungin Medinan lähistöllä vuonna 1256 AD. Perimätiedon mukaan Harrat Lunayyir’issä tapahtui laavapurkaus 1000-luvulla.

Toukokuun 19. päivänä rekisteröitiin useita yli 4 richterin maanjäristyksiä joista voimakkain oli noin 5,5 richteriä. Yhdysvaltalaiset geologit mittasivat maankuoren liikettä satelliitissa olevalla laserkorkeusmittarilla jonka tarkkuus on kolme senttiä. Maanpinta pullistui ylöspäin lähes puoli metriä. Alue on asumatonta mutta voimakkain purkaus aiheutti läheisessä kaupungissa murtumia rakennusten seiniin ja perustuksiin. Varmuuden vuoksi kaupungista evakuoitiin 40 000 ihmistä.

Vaikka laava ei tällä kertaa noussut maanpinnalle asti, on uuden purkauksen riski tutkijoiden mukaan ilmeinen. Sama voi tapahtua myös muilla harrat-alueilla. Esimerkiksi islamin toiseksi pyhin kaupunki Medina, joka on noin 1,3 miljoonan asukkaan kaupunki, sijaitsee Harrat Rahat’in laavakenttäalueen laidassa. Pyhiinvaellusten aikaan sinne saapuu satoja tuhansia ihmisiä lisää. Toisella puolella Punaista merta, sadan kilometrin päässä geologisesti aktiivisesta alueesta on toinen miljoonakaupunki, Kenian pääkaupunki Nairobi. Näillä alueilla on ilmeinen vulkaanisten purkausten riski, jota on syytä tutkia tarkemmin, tutkijat kehottavat.

Lähde: YLE

Maapallon pohjavesivarantojen tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta ne ovat arviolta 30% kaikesta maapallon makeasta vedestä. Pintavesissä, järvissä ja joissa on noin yksi prosentti. Loput makeasta vedestä on vuoristojen ja napa-alueiden jäätiköissä. Pohjavettä ei riitä loputtomasti. Jos väestömäärä jatkaa kasvuaan ja tarvittavan ruuan viljely perustuu pohjaveteen, tulee vesi jossain vaiheessa loppumaan. Tämä johtaa nälänhätään ja levottomuuksiin, tutkijat varoittavat.

Utrechtin yliopiston tutkijat arvioivat pohjaveden vähentymistä yhdistämällä kulutustiedot mallintamalla saatuun arvioon pohjaveden syntymisestä. Pohjavesi on peräisin sateesta, josta osa haihtuu suoraan maan pinnalta, osa virtaa vesistöihin mutta osa imeytyy maahan ja muuttuu pohjavedeksi. Tätä arvioitiin mallilla jossa perustietoina olivat maapallon laajuiset tiedot sademääristä, lämpötiloista ja haihtumisesta vuosina 1958-2001. Kulutus voidaan laskea keinokasteluun, juomavedeksi sekä muuhun käyttöön pumpatusta vedestä.

Näin saatiin arvio pohjaveden vähenemisestä vuosina 1960-2000. Alueellisesti erot ovat suuria. Eniten pohjavesi on vähentynyt tärkeillä viljelyseuduilla: Intian luoteisosassa, Koillis-Kiinassa ja Pakistanin koillisosassa sekä Yhdysvalloissa Kalifornian keskuslaaksossa ja keskilännessä.
Väheneminen oli lähes lineaarista vuodesta 1960 aina 1990-luvun alkuun mutta sen jälkeen pohjaveden käyttö on kiihtynyt. Tämä johtuu ennen kaikkea Kiinan ja Intian väestön kasvamisesta sekä elintason noususta.

Kun pohjaveden määrä pienenee liiallisen kulutuksen takia, tullaan jossain vaiheessa tilanteeseen jossa vettä ei yksinkertaisin keinoin enää saa ylös. Apua saadaan kehittyneillä tekniikoilla kuten valmistamalla keinotekoista pohjavettä tai poistamalla suolaa merivedestä. Tämä on kalliimpaa kuin yksinkertainen pumppaus eikä siksi ole mahdollista kaikkialla.

Suurin osa pohjavedestä päätyy lopulta mereen. Tutkijat arvioivat, että pohjavedestä pumpattu vesi nostaa merenpintaa nyt noin 0,8 millimetriä vuodessa eli noin neljänneksen arvioidusta 3 millimetrin vuotuisesta noususta. Se on yhtä paljon kuin jäätiköiden sulamisesta aiheutuva nousu, ilman Grönlannin ja Etelämantereen mannerjäätiköitä.

Lähde: YLE

Namibian hiekkameri on noin 400 kilometriä pitkä kaistale, pinta-alaltaan 34 000 neliökilometriä. Alue on maailman kuivimpia paikkoja vaikka sijaitsee aivan Atlantin rannalla. Vuotuinen sademäärä on alle 10 millimetriä. Kuivuus johtuu rannikon tuntumassa olevasta kylmästä Benguelan merivirrasta, joka estää kostean ilman pääsyn mantereen puolelle. Hiekkaerämaalle tyypillisiä ovat jopa 300 metrin korkuiset hiekkadyynit, jotka hitaasti muuttuvat tuulen mukana. Hiekkadyynit ovat suurimpia koko maailmassa.

Hiekkaerämaan hiekan liikkumista selvitettiin geokemiallisin menetelmin. Lisäksi mitattiin hiekanjyvistä kolmen radioaktiivisen isotoopin: Al-26:n, Be-10:n ja Ne-21:n suhteita. Näitä syntyy hiekkajyväsen kvartsissa avaruudesta tulevan kosmisen säteilyn vaikutuksesta mutta vain silloin kun hiekanjyvänen on alle kahden metrin syvyydellä pinnasta. Hiekanjyvästen liikkuessa tuulen mukana ne hautautuvat välillä syvemmälle ja välillä nousevat pintaan. Isotooppien suhteista pystytään päättelemään miten pitkään hiekanjyväset ovat keskimäärin olleet hautautuneina.

Hiekka on lähtöisin alueen eteläpuolelta, Etelä-Afrikasta Orange-joelta. Tämä varmistettiin vertaamalla Orange-joen suiston hiekkaa erämaan hiekkaan. Vallitsevat tuulet puhaltavat etelästä pohjoiseen ja kuljettavat hiekan mukanaan. Näytteitä otettiin 12 alueelta koko hiekkaerämaan pituudelta. Analyysien mukaan hiekanjyväsen matka erämaan etelälaidasta pohjoiseen kestää noin miljoona vuotta (0,8-1,1 miljoonaa vuotta). Suurimman osan ajasta hiekanjyväset ovat hautautuneina melko syvälle, sillä kosmisen säteilyn ulottuvissa ne ovat olleet vajaat 100 000 vuotta.

Afrikan lounaiskulma on ollut erittäin kuiva ainakin viimeiset viisi miljoonaa vuotta mutta ajanjaksoon mahtuu myös nykyistä vähän kosteampia jaksoja. Namibian hiekkaerämaan hiekkadyynit kestävät vain muutamia tuhansia vuosia, mutta hiekka on paljon vanhempaa.

Lähde: YLE

Jääkausien päättyminen aiheutti valtaisan fosforivyöryn meriin, kun jään ja kemiallisen eroosion kallioista irrottamat ainekset huuhtoutuivat mereen. Äkillinen fosforin lisäys lisäsi meren biologista toimintaa ja mm. kasviplanktonien fotosynteesi voimistui. Sen seurauksena ilmakehän happimäärä lisääntyi mikä kiihdytti evoluutiota.

Kiistellyn teorian mukaan maapallolla on ollut raju jääkausien aika noin 750-580 miljoonaa vuotta sitten. Tämän lumipallo-maapallon aikana jäät ovat ajoittain peittäneet koko maapallon. Mikä sen aloitti ja mihin tämä jääkausien aika loppui, siitä ei ole selvää käsitystä. Joka tapauksessa sen aikana ja ennen kaikkea sen jälkeen maapallon elämä alkoi monipuolistua aiemmasta pelkästään yksisoluisiin eliöihin perustuvasta elämästä.

Ensimmäiset eläimiksi luokiteltavat lajit ilmaantuivat noin 650 miljoonaa vuotta sitten ja lopullinen lajien “räjähdys” tapahtui nopeassa tahdissa ns. kambrikaudella, noin 550 miljoonaa vuotta sitten.

Maapallon fosfori on alkujaan ollut sitoutuneena kallioperään, mistä sitä rapautumisen ja eroosion seurauksena päätyy vesistöihin ja lopulta mereen. Fosforin saatavuutta pidetään yleisesti ns. primaarituotannon eli maapallon biologisen tuoton kriittisenä tekijänä. Käytettävissä olevan fosforin määrän arviointi maapallon koko historian ajalta on ollut kuitenkin vaikeaa.

Amerikkalaistutkijat määrittivät fosforin määrää muinaisessa merivedessä kivistä, jotka ovat muodostuneet merenpohjaan kasautuneista sedimenttikerroksista. Rautapitoiset yhdisteet sitovat fosforia ja vertaamalla raudan ja fosforin suhteita kivinäytteissä saatiin arvio fosforin määrästä hyvin pitkältä ajalta. Ennen kuin päästiin kivinäytteiden mittaukseen, prosessia selvitettiin laboratoriokokeilla. Tutkitut 700 kivinäytettä kattavat noin 3000 miljoonaa viime vuotta maapallon historiasta ja lisäksi käytettiin hyväksi aiemmin tehtyjä analyysejä.

Fosforin määrä pysyi melko vakiona 3-1,5 miljardia vuotta sitten olleen ajan. Sen jälkeen näytteissä on pitkä aukko. Noin 750-635 miljoonaa vuotta syntyneissä kivissä fosforin määrässä on valtava piikki; fosforia on noin kymmenkertaisesti nykyiseen verrattuna. Tämä osuu ajallisesti yhteen lumipallo-maapallon ajan päättymisen kanssa.

Lähde: YLE

Hiilen, typen ja fosforin vapautumisnopeutta lahoavista männyn, kuusen ja koivun kannoista tutkittiin Etelä-Suomessa mustikkatyypin metsissä. Kantoja tutkittiin välittömästi päätehakkuun jälkeen sekä 5, 10, 20, 30 ja 40 vuoden kuluttua hakkuista.

Männyn ja kuusen kantojen sisältämästä hiilimäärästä oli jäljellä 22% ja koivun kantojen hiilimäärästä 10% vielä 40 vuoden kuluttua päätehakkuusta. Typen ja fosforin määrät kasvoivat männyn ja kuusen kannoissa. Männyn kannoissa typen määrä lisääntyi melkein kaksinkertaiseksi ja kuusen kannoissa melkein kolminkertaiseksi 40 vuodessa. Fosforimäärät kaksinkertaistuivat.

Kantojen ravinnemäärien lisääntyminen johtuu todennäköisesti maaperän mikrobitoiminnasta. Lahottajasienet voivat kuljettaa kantoihin ravinteita ympäröivästä maaperästä ja puuta hajottavat bakteerit voivat puolestaan sitoa typpeä ilmakehästä. Kannot vaikuttavat merkittävästi metsän kokonaistyppi ja -fosforivirtoihin ensimmäisinä vuosina avohakkuiden jälkeen. Silloin kantoihin kertyvät typen ja fosforin määrät ovat huomattavia verrattuna metsän muihin ravinnevirtoihin: laskeumaan, rapautumiseen ja kasvillisuuden ravinteiden ottoon.

Koivun kannoista vapautui typpeä ja fosforia nopeammin kuin havupuiden kannoista, mutta niistäkin vasta, kun ne olivat hajonneet 20 vuotta. Vielä 40 vuoden kuluttua hakkuusta koivun kantojen typestä oli jäljellä 41 ja fosforista 36 prosenttia. Kannot ovat ilmeisesti pitkäaikaisia hiili- ja ravinnevarastoja ja ne voivat vaikuttaa merkittävästi hiilen ja ravinteiden kiertoon boreaalisissa metsissä, toteaa Metsäntutkimuslaitoksen professori Leena Finér.

Avohakkuun jälkeen ravinteita vapautuu humuskerroksesta, karikkeesta ja hakkuutähteistä. Ravinteiden huuhtoutuminen vesistöihin lisääntyy ensimmäisinä vuosina avohakkuun jälkeen muuttuneen hydrologian ja vähentyneen ravinteiden oton seurauksena. Kannot voivat vähentää typen ja fosforin huuhtoutumista avohakkuun jälkeen.

Lähde: YLE

Kuuta kiertävällä LRO-satelliitilla tehdyt mittaukset osoittavat että noin kuusi prosenttia Cabeus-kraatterin pohjassa olevasta aineksesta on veden jäätä. Veden lisäksi törmäyspilvestä löytyi kevyitä hiilivetyjä, rikkipitoisia yhdisteitä, mineraaleja sekä hiilidioksidia ja hiilimonoksidia.

NASAn LRO-satelliitti (Lunar Reconnaissance Orbiter) lähetettiin vuonna 2009 kiertämään kuuta ja tekemään sen pinnasta kolmiulotteista karttaa ja tutkimaan sitä eri tavoin. Yksi hankkeista oli LCROSS-koe (Lunar Crater Observation and Sensing Satellite), jota varten satelliitin mukana vietiin avaruuteen käytetty Centaur-raketti. Se ohjattiin Cabeus-kraatteriin lokakuussa 2009 ja 90 sekuntia myöhemmin LRO-satelliitti lensi törmäyksessä syntyneen pilven läpi. Ohilennon aikana pilven koostumusta mitattiin useilla mittalaitteilla.

Raketin törmäys synnytti halkaisijaltaan 25-30 metriä olevan kuopan kraatterin pohjaan ja siitä irtosi ilmaan arviolta 4-6 tonnia materiaalia kivinä, pölynä ja kaasumaisina yhdisteinä. Kraatterin pohjan lämpötila on noin -230 celsiusastetta mutta törmäys kuumensi 30-200 neliömetrin alueen lähes 700 celsiusasteeseen. Kuumuus höyrysti hetkessä noin 300 kiloa veden jäätä. Pölystä löytyi myös kalsiumia, magnesiumia ja elohopeaa. Elohopean suuri määrä, suurin piirtein saman verran kuin veden jäätä, oli tutkimuksen suurimpia yllätyksiä.

Cabeus-kraatteri on yksi kuun ikuisesti pimeässä olevista kohdista ja yksi kylmimmistä. Kraatterin pohjalla on niin kylmä että monet normaalilämpötilassa kaasumaisina olevat yhdisteet muuttuvat siellä kiinteiksi. Näiden sekaan on vuosimiljoonien kuluessa kertynyt kivipölyä suoraan avaruudesta ja muualta kuusta.

Kuusta on suunniteltu mm. tulevien Mars-matkojen tukikohtaa, joten veden ja erilaisten hyödyllisten mineraalien kartoittaminen kiinnostaa. Vaikka Cabeus-kraatterin pohja on ikuisessa pimeässä, lähellä on jatkuvasti valoisassa olevia vuorenrinteitä. Kokonaisuudessaan alue on yksi lupaavimmista mahdollisista tulevista tukikohdista.

Lähde: YLE

Helsingin yliopiston tutkijoiden johtama kansainvälinen ryhmä on ensi kertaa todistanut, että rikkihappo on tärkein ilmakehän uusien hiukkasten syntymiseen vaikuttava aine.

Tutkimus tehtiin käyttäen kahta eri virtauskammiota, joista toinen on Ilmatieteen laitoksen kammio.

Avain mysteerin ratkaisemiseen on ollut se, että juuri syntyneet hiukkaset mitattiin uudella Helsingin yliopistossa kehitetyllä hiukkaslaskurilla, joka pystyy mittamaan yli kaksi kertaa pienempiä aerosolihiukkasia kuin aiemmat hiukkaslaskurit. Tällä uudella laitteella pystytään mittamaan juuri syntyneiden hiukkasten lukumäärä ja lukumäärän vaihtelu.

Varhaisemmilla laitteilla tätä ei pystytty tekemään, vaan hiukkasten piti ensin kasvaa massaltaan jopa yli kymmenkertaiseksi. Tähän tarvittava kasvuaika pienillä rikkihappopitoisuuksilla on useissa vanhoissa mittauksissa ollut liian pitkä todellisen muodostumisnopeuden havaitsemiseksi.

Tutkimuksessa on myös ensimmäistä kertaa pystytty laboratorio-oloissa toistamaan ilmakehässä havaitut hiukkasten syntynopeudet ilmakehässä havaituilla rikkihappopitoisuuksilla. Ilmakehän rikkihappopitoisuudet ovat tyypillisesti miljoonasta kymmeneen miljoonaan molekyyliin kuutiosenttimetrissä. Tämä on alle tuhannesmiljardisosa ilmakehän molekyylien kokonaislukumäärästä. Rikkihappopitoisuudet mitattiin kemialliseen ionisaatioon perustuvalla massaspektrometrilla.

Aerosolit vaikuttavat Maan säteilytasapainoon suoraan heijastamalla ja absorboimalla auringon valoa sekä toimimalla pilvien tiivistymisytiminä. Toisin kuin kasvihuonekaasuilla, ilmakehän pienhiukkasilla oletetaan olevan globaalia ilmastoa viilentävä vaikutus.

Ilmastonmuutoksen kannalta tärkeimmät pienhiukkasten ominaisuudet ovat hiukkasten koko, lukumäärä, kemiallinen koostumus ja optiset ominaisuudet, sekä näiden ominaisuuksien ajallinen ja paikallinen vaihtelu. Ilmakehässä olevat hiukkaset voivat olla ihmisen toiminnan, kuten polttamisen, sinne tuottamia, mutta myös kasvillisuuden tuottamilla höyryillä on osuutta pienhiukkasten syntyyn.

Lähde: verkkouutiset

Tarkoituksena on valmentaa opiskelijat kaivannaisteollisuuden työn- ja projektinjohto-, suunnittelu-, asiantuntija- ja tutkimustehtäviin.

Koulutuksen toteuttamisesta vastaa Oulusoft yhdessä työ- ja elinkeinohallinnon kanssa.

Koulutusohjelmia on kaksi. Kahdeksan kuukauden ohjelma on tarkoitettu lähinnä tekniikan tai luonnontieteiden alalla soveltuvan yliopistotutkinnon suorittaneille.

Kuuden kuukauden kursi puolestaan on tarkoitettu amk-insinööreille, insinööreille ja teknikoille. Kumpaankin ohjelmaan otetaan 16 opiskelijaa.

”Tulevina vuosina kaivannaisteollisuus tarvitsee selvästi enemmän työvoimaa kuin sitä nykynäkymin on tarjolla”, sanoo koulutusohjelmien projektipäällikkönä toimiva geologi Antti Peronius.

Oulusoftilla on parinkymmenen vuoden kokemus vastaavan koulutuksen järjestämisestä etenkin it-teollisuuden tarpeisiin.

Kaivannaisteollisuus kuoli Suomessa lähes kokonaan 1980- ja 1990-luvulla. Samalla osaajat katosivat eikä uusia juuri koulutettu.

Pohjoisessa Suomessa on joko avattu tai ollaan avaamassa monia uusia kaivoksia. Suurin on Talvivaaran nikkelikaivos Sotkamossa.

Lähde: T&T

Laivakankaan kaivoksen on tarkoitus tuottaa lähes 4 000 kiloa kultaa vuodessa. Rakentaminen työllistää 150 henkilöä.

Kaivoksen rakentaminen ei ole mikään pikkujuttu. Avolouhoskaivokselle tulee muun muassa teitä 20 kilometriä ja putkistoja 30 kilometriä. Kaivoksen kullantuotanto alkaa ensi kesänä ja se työllistää noin sata ihmistä. Kaivoksen eliniäksi on arvioitu kymmenisen vuotta.

Suomessa on vireillä puolenkymmentä kultakaivoshanketta. Mikäli kaikki toteutuvat, Suomesta tulee merkittävä kullantuottajamaa.

Lähde: T&T

Ruotsista on löytynyt uraaniesiintymä, jonka arvellaan olevan yksi maailman suurimmista, kertoo Ruotsin radio.

Australialainen kaivosyrittäjä Aura Energy arvioi Jämtlandista paljastuneen esiintymän kooksi 132 000 tonnia. Arvio on tehty koeporausten perusteella, ja löydöksen todellinen koko saattaa nousta miljooniin tonneihin.

Löydöksen heikko laatu saattaa kuitenkin tehdä uraanin louhinnasta kannattamatonta ennen kuin uraanin hinta nousee. Ruotsin radion haastatteleman asiantuntijan mukaan uraanin hinta on tällä hetkellä noin 75 euroa kilolta, mutta kysyntä saattaa nostaa sen hintaa tulevaisuudessa.

Lievästi radioaktiivista alkuainetta uraania käytetään mm. ydinpolttoaineena.

Lähde: YLE