Spiraalimainen rakettipilvi kummastutti Pohjois-Norjaa


Kuva: http://www.dailymail.co.uk

Norjan pohjoisosia kohahdutti keskiviikkoaamuna nähty valoilmiö. Idän suunnalla taivaalla hohti kello 8.45 Suomen aikaa spiraalimainen laajeneva pilvi, jonka aiheuttaja oli suurimmalle osalle sen näkijöistä mysteeri. Ilmiön selitys on suurella varmuudella mannertenvälisen ballistisen Bulava-ohjuksen koelaukaisu sukellusveneestä Vienanmereltä tai Barentsinmereltä.


Kuva: http://www.dailymail.co.uk

Poikkeuksellista rakettikokeelle oli sen spiraalimaisuus, joka luultavasti aiheutui ohjuksen hallitsemattomasta pyörimisestä. Syynä lienee raketin kolmannen vaiheen ohjauksen epäonnistuminen, jolloin pyörivän raketin pakokaasupilvi levisi noin sadan kilometrin korkeudella avaruudessa pyörivän hunnun lailla sen ympärille. Epävirallisten tietojen mukaan ohjuslaukaisu olisi epäonnistunut.


Kuva: http://www.dailymail.co.uk

Ilmiö olisi luultavasti ollut vaaleammasta taivaasta huolimatta näkyvissä Suomestakin, mutta havaintoja ei ole toistaiseksi noussut julkisuuteen.


Kuva: http://www.dailymail.co.uk

Bulava on ainoa venäläinen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen aloitettu mannertenvälisen ohjuksen kehitysprojekti. Venäjän pääministeri Vladimir Putin tuki presidenttikaudellaan vahvasti projektin kehitystä vastauksena Yhdysvaltojen kaavailemalle ohjuskilvelle. Bulavan on määrä toimia uusien Borey-luokan ydinsukellusveneiden pääohjuksena, mutta sen kehitys on kärsinyt teknisistä ongelmista ja tähän mennessä kuusi kolmestatoista koelaukaisusta on epäonnistunut.

Lähde: avaruus.fi

Daily Mailin artikkeli aiheesta (englanniksi)

Uraania etsitään tauotta ja salassa


Kuva: tekniikkatalous.fi – Bange Design

Kiinnostus Suomen kallioperässä olevaan uraaniin ei ole hiipumassa. Neljä ulkomaista yhtiötä etsii parhaillaan uraania Suomesta 14 kunnan alueella.

Myönnettyjä valtauksia on Lapissa sekä Joensuun lähistöllä. Niistä kaksi on saanut lainvoiman.

Ei Pohjois-Karjalaan. Pessi Mannerin pystykallioon tehty taideteos ”Luonto vastaa”, vastustaa Enon Kuusijärvelle suunniteltua uraanikaivosta.

Työ ja elinkeinoministeriö on myöntänyt kaikkiaan yhdeksän valtausta viime vuosina, niistä seitsemän tänä vuonna. Valtaushakemuksia on 12, muun muassa Ranuan ja Kuhmon suunnalla.

Vielä heinäkuussa työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) oli sitä mieltä, että etsintähankkeet ovat hiipumassa.

”Kiinnostus uraaniin ei ole olennaisesti vähentynyt, eivätkä uraanivarat ole kadonneet. Taantuman vuoksi etsintäoikeuksien hakeminen on viime aikoina ollut vähäisempää”, sanoo kaivos-ylitarkastaja Pekka Suomela työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Ministeriö on myöntänyt valtauslupia muun muassa kanadalaisomisteiselle Namuralle Paltamoon ja Kuhmoon sekä australialaisen yhtiön ruotsalaiselle tytäryhtiölle Mawson Energille Paltamoon ja Joensuuhun.

”Etsintä on kaivosyhtiöille kuluksi kirjattava kustannus ja malmien etsiminen kallista ja taloudellisesti raskasta”, selittää prosessia Areva Resources Finland Oy:n johtaja Osmo Kaipainen.

Ranskalaisomisteinen Areva hakee Lappiin kolmatta uraanivaltausta. Yhtiöllä on lainvoimainen valtaus Enon ja Kontiolahden alueella.
Pisimmällä Arevan hanke Joensuun lähellä

Yhtään varsinaista uraanikaivoksen avaamista ei vielä ole näköpiirissä, koska Suomesta ei ole toistaiseksi löydetty yhtään taloudellisesti hyödynnettävää uraaniesiintymää.

Pisimmällä on Arevan hanke Joensuun lähellä. Eno-Kontiolahden alueella geologit ovat löytäneet uraanimalmia.

”Esiintymän laadun ja laajuuden arviointi vaatii systemaattisen kairaamisen”, Kaipainen muistuttaa.

Ministeriön käsittelyssä ovat yhä Asentolamminojan valtaushakemus Ranuan ja Rovaniemen rajalla, Rumavuoman valtaushakemus Ylitornion ja Rovaniemen rajalla sekä Rompaksen hakemus, joka on Rumavuoman tutkimusalueen vieressä.

Prosessi uraanin etsimisestä mahdollisen kaivoksen avaamiseen kestää 10–15 vuotta ja on erittäin kallis. Etsintään ja siihen liittyvään työhön on Suomessa käytetty rahaa vuosittain 50–60 miljoonaa euroa.

Uraanikaivos ei Kaipaisen mukaan eroa muista metallikaivoksista.

Erityishuomiota joudutaan kiinnittämään radoniin ja siltä suojautumiseen. Myös uraanin tytäraineiden käsittelystä ja loppusijoittamisesta on huolehdittava turvallisesti.

”Kaivoslain rinnalla uraanihankkeissa on aina mukana säteilyturvalainsäädäntö. Säteilyturvakeskus on valvova viranomainen”, Suomela muistuttaa.

Kajaanissa pari viikkoa sitten kokoontuneet uraanikaivosten vastaiset kansanliikkeet vaativat, että uuden, aikaisintaan vuonna 2011 voimaan tulevan kaivoslain valmistelussa on varmistettava ympäristön ja kansalaisten oikeudet.

Niiden mielestä ministerit aikovat heikentää lakiesitystä kaivosteollisuuden vaatimuksien suuntaisesti.

Liikkeet vaativat myös, että radioaktiiviset uraani ja torium pitää poistaa kaivosmineraalien luettelosta.

Tämä on kuitenkin kaivosylitarkastaja Pekka Suomelan mukaan mahdotonta, sillä ne esiintyvät usein yhdessä muiden mineraalien, kuten kullan kanssa, eikä niitä voi etsintävaiheessa erottaa.

”Joissakin pitemmällä olevissa kaivoksissakin on uraania, vaikka niistä ei ole tehty valtauksia tai kaivospiirihakemuksia uraanin perusteella”, huomauttaa luonnonsuojeluasiantuntija Tapani Veistola Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Esimerkiksi Soklissa on hänen mukaansa vaarana, että norjalainen omistaja Yara rupeaisi hyödyntämään fosfaatin sivukivenä olevaa uraania myöhemmin, kunhan ensin saisi luvat ”tavalliselle” kaivokselle.

Veistola muistuttaa, että Suomessa saattaa olla useita salaisia uraanihankkeita vireillä niin, että yritys tutkii alueita hiljakseen maanomistajan kanssa tehdyllä sopimuksella.
Toiminta oltava yhteiskunnan edun mukaista

Nykyistä kaivoslakia luonnonsuojeluliitto nimittää aarrearkuksi ulkomaisille kaivosyhtiöille.

Lain perusteella kaivosta ei saa avata ilman teolliseen toimintaan liittyviä lupia.

Uraanin kohdalla valtioneuvosto päättää ydinenergialain mukaisesti uraanin louhimisesta ja tuottamisesta.

Ydinenergialain mukaan valtioneuvoston on huomioitava, että toiminta on yhteiskunnan edun mukaista.

Yhtiöiden mielestä nykyisessä kaivoslaissa taas on melkoinen määrä valtausesteitä. Niitä ovat esimerkiksi virkistys- ja suojelualueita sisältävä asema- tai yleiskaava.

Uuteen kaivoslakiin on tulossa lisää rajoituksia esimerkiksi siitä, miten maanomistajat voivat hyödyntää esiintymää.

Kaivostoiminnan tulisi ympäristöjärjestöjen mielestä olla samalla tavalla kaavoituksella säädeltyä kuin muukin maankäyttö.

Suomen luonnonsuojeluliitto on kannattanut lakipakettiin sisältyvää ydinenergialain muutosesitystä, joka antaisi kunnille veto-oikeuden uraanikaivoshankkeisiin.

Lähde: T&T

Uusi kartta näyttää Fennoskandian malmipotentiaalin

Linkki korkearesoluutioiseen karttaan (pdf 14.6MB)

Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän geologian tutkimuskeskukset ovat julkaisseet ensi kertaa yhtenäisin periaattein luodun kartan, joka osoittaa Fennoskandian kilpialueen malmipotentiaaliset alueet Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Venäjän Karjalassa ja Kuolan niemimaalla.

Kartta ja sen tausta-aineisto ovat tarkoitettu malmietsinnän strategian suunnitteluun. Aineisto tukee myös malmien ja kallioperän tutkimusta, ja sitä voidaan viitteellisesti käyttää yleisessä maankäytön suunnittelussa. Kartta ja sen tausta-aineistot ovat yksi helppokäyttöisimmistä työkaluista, kun maat toteuttavat kansallisia ja EU:n mineraalipoliittisia tavoitteita.

Kartta perustuu kussakin maassa kerätyn geotieteellisen kallioperä- ja malmitiedon monipuoliseen analysointiin, joka on tehty yhtenäisin periaattein koko alueella. Tärkeänä tukena on ollut vuonna 2007 tutkimuskeskusten yhdessä tuottama Fennoskandian malmiesiintymätietokanta, joka myös on vapaasti saatavilla Internetin sivulla http://en.gtk.fi/ExplorationFinland/fodd/

Kartalla on kaikkiaan 168 malmipotentiaalista aluetta, jotka kattavat noin neljänneksen koko Fennoskandiasta ja ovat jokseenkin yhtä suuret kaikissa maissa. Suomessa malmipotentiaaliset alueet jakautuvat metalliryhmittäin seuraavasti: 12 % Suomen maa-alasta on potentiaalista nikkeli- tai kobolttilöytöihin, 10 % kupari- ja sinkkilöytöihin, 8 % kulta- ja platinametallilöytöihin, 3 % rauta-, titaani- ja vanadiinilöytöihin, 1 % uraanilöytöihin ja 2 % korkean teknologian metallien löytöihin. Muillakin kuin karttaan merkityillä alueilla malmeja saattaa löytyä, mutta todennäköisyys on pienempi, ja usein tällaiset alueet ovat myös heikommin tutkittuja.

Kartta on saatavilla Geologian tutkimuskeskuksesta (GTK) ja Internetin kautta sivulta http://en.gtk.fi/ExplorationFinland/fodd/. Myös kartan pohjana käytetty tietokanta on vapaasti käytettävissä em. www-sivun kautta. Lisäksi sivulta voi tarkastella kartan taustana olevaa kallioperätietoa eri mittakaavoissa ja hakea tietoja metallimalmiesiintymistä koko Fennoskandian alueella.

Lähde: gtk.fi

Mems-anturit entistä herkempiä

Hewlett-Packard kertoo kehittäneensä herkät Mems-anturit, joista on hyötyä esimerkiksi kaivostutkimuksessa sekä seismisten tapahtumien ja rakennetun infrastruktuurin kunnon valvonnassa.

Kiihtyvyysantureita valmistetaan digitaalisiin mikroelektromekaanisiin järjestelmiin (micro-electro-mechanical systems, MEMS).

Mems-kiihtyvyysanturilla voidaan mitata tärinää, iskua tai nopeuden muutosta. Uudet anturit ovat herkempiä, tuottavat laadukkaampaa dataa ja käyttävät vähän virtaa, kertoo HP.

Kehityksestä hyötyviä sovellusaloja ovat esimerkiksi siltojen ja infrastruktuurin kunnon valvonta, geofysikaalinen kartoitus, kaivostutkimus ja maanjäristysten valvonta. Anturit valmistetaan uudella inertia-anturiteknologialla.

Lähde: T&T

SMOS mittaa maaperän kosteutta ja merten suolaisuutta globaalisti

Euroopan avaruusjärjestön uusin ympäristösatelliitti, veden kiertoa mittaava Smos laukaistiin avaruuteen maanantain vastaisena yönä. Satelliitissa on paljon Suomessa valmistettua mittaustekniikkaa, ja suomalaistutkijat osallistuvat sen käyttöönottoon laukaisun jälkeen.

Smos läheti Maata kiertävälle radalle Venäjän Plesetskistä Rockot-kantoraketilla yhdessä Proba-2-satelliitin kanssa

Nimi Smos tulee sanoista soil moisture and ocean salinity eli maaperän vesipitoisuus ja merien suolaisuus, joita satelliitin on määrä mitata. Maaperän kosteus ja merien suolapitoisuus tunnetaan huonosti koko maapallon mittakaavassa. Smosin mittausten avulla ilmastomalleista saadaan yhä parempia, koska tietojen perusteella voidaan mallintaa tarkemmin planeetan veden kiertokulkua ja erityisesti veden haihtumisesta merien ja manneralueiden päällä.

Smosin matka alkoi paremmin kuin edellisen suomalaistekniikalla lastatun Esan satelliitin. Jään paksuutta mittaamaan lähetetty Cryosat syöksyi heti laukaisun jälkeen mereen vuonna 2005.

Lähde: tiede.fi

Aurinkotuuli lämmittää napa-alueita luultua enemmän

Auringolla ja Maan lähiavaruudella on suurempi vaikutus Maan ilmakehän lämpötiloihin kuin aiemmin on oletettu.

Talviaikaan lämpötila voi etenkin napa-alueilla paikallisesti vaihdella jopa 2-3 astetta Auringon toiminnan mukaan, kun aktiivisia ja vähemmän aktiivisia vuosia verrataan keskenään.

Auringon hiukkasaktiivisuus ei kuitenkaan vaikuta koko maapallon keskilämpötiloihin eikä siten ole osatekijä ilmastonmuutoksessa.

Auringosta lähtee koko ajan hiukkasia avaruuteen. Tämä aurinkotuuleksi kutsuttu hiukkasvuo tuo varattuja korkeaenergisiä hiukkasia myös Maan ilmakehään. Nämä hiukkaset, jotka saavat aikaan myös revontulia, vaikuttavat myös maanpinnan ilman lämpötilojen alueelliseen vaihteluun napa-alueilla.

- Tuoreiden tutkimustulosten mukaan osissa pohjoista ja eteläistä napa-aluetta ilman lämpötila saattaa vaihdella talvikuukausina jopa 2-3 astetta riippuen Auringon hiukkasaktiivisuudesta verrattaessa aktiivisia vuosia matala-aktiivisiin vuosiin, Ilmatieteen laitoksen tutkija Annika Seppälä kertoo.

Auringon hiukkasilla ei vaikutusta globaaliin ilmastonmuutokseen

- Tulokset viittaavat esimerkiksi siihen, että vuosina, jolloin Aurinko hiukkasaktiivisuus on hiljaisessa vaiheessa, voivat esimerkiksi Skandinaviassa talvikauden (joulu-helmikuu) keskimääräiset lämpötilat olla kahta astetta viileämpiä kuin Auringon ollessa aktiivisimmillaan, Seppälä sanoo.

Toisaalta samanaikaisesti eri osassa pohjoista napa-aluetta muutokset ovat päinvastaisia.
- Kyseessä ei ole ilmastoon globaalisti vaikuttava asia, sillä ilmiöllä ei ole havaittu olevan vaikutusta maapallon keskilämpötilaan. Hiukkaset vaikuttavat vain paikallisesti napa-alueiden lämpötiloihin, Seppälä tähdentää.

Tulokset auttavat osaltaan ymmärtämään paremmin maapallon luonnollista ilmaston vaihtelua, mikä puolestaan auttaa täsmentämään ennustuksia ihmisen vaikutusta ilmaston lämpenemisessä.

Tämänsuuntaisia tuloksia on aiemmin saatu ilmastomalleista, joihin on sisällytetty yläilmakehässä typen oksideja (NOx) tuottavat, Auringosta ja maapallon lähiavaruudesta peräisin olevat, korkeaenergisten hiukkaset.

Hiukkasten ilmakehässä tuottamat NOx-kaasut vaikuttavat yläilmakehän luonnolliseen otsonitasapainoon. Nyt samansuuntaisia tuloksia on havaittu pitkiin mittaussarjoihin perustuvissa ilmakehän mittausaineistoissa.

Tutkija Annika Seppälä on yhdessä kansainvälisen tutkimusryhmän kanssa analysoinut Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) ilmakehämittausten yli 40 vuotta pitkää sarjaa ja verrannut ilmakehän pintalämpötiloja ajanjaksoina, jolloin Auringon hiukkasaktiivisuus on ollut suurimmillaan ja pienimmillään.

- Auringon hiukkasaktiivisuus vaihtelee 11-vuoden sykleissä samaan tapaan kuin auringonpilkkujen rytmiikka. Viime vuosina Auringon keskimääräinen aktiivisuus on ollut hyvin vähäinen, Annika Seppälä kertoo.

Lähde: verkkouutiset.fi

Kuusta on löytynyt 65 metriä leveä reikä.


Kuva: Kuun pinnalta löytynyt valtava aukko. ISAS / JAXA / Junichi Haruyama.

Kuusta on löytynyt 65 metriä leveä reikä. Aukon syvyyttä ei vielä tiedetä, mutta kuvien perusteella sen uskotaan olevan vähintään 80 metriä syvä. Reikä löytyi japanilaisen Kaguya-luotaimen kuvista.

Tutkijat arvelevat aukon liittyvän muinaiseen tulivuoritoimintaan. Esimerkiksi maapallolla laavavirtojen yläosa on usein jähmettynyt ja synnyttänyt kovan kuoren juoksevan laavavirran päälle. Laavavirran kuihduttua jäljelle jää pitkä luola, laavaputki. Järistys tai Kuun tapauksessa esimerkiksi pienen meteoriitin osuma voi kuitenkin romauttaa osan laavaputken katosta.

Kuun pinnanmuotojen perusteella nyt löytynyt aukko saattaa sijaita keskellä 370 metriä leveää laavaputkea. Reiästä mahdollisesti avautuva valtava luola voisi tarjota tulevaisuuden kuumatkaajille turvaa säteilyltä, mikrometeoriiteilta ja äärimmäisiltä lämpötilan vaihteluilta.

Lähde: avaruus.fi

Järvessä 4 m jää läpi kesän – pohjalla 26 °C ilman kuumaa lähdettä


Kuva: Satelliittikuva Vanda-järvestä (wikimedia.org)

Etelämantereella sijaitsevista McMurdon Kuivista laaksoista (engl. McMurdo Dry Valleys) on löydetty lukuisia luonnon kummallisuuksia – sekä biologisia että fysikaalisia. Syynä erikoisiin ilmiöihin on laaksojen äärimmäisen alhainen sademäärä ja jäätävä kylmyys.

Fysikaalisessa mielessä ehkä hämmästyttävin tapaus on Wrightin laaksossa sijaitseva Vanda-järvi, jota peittää ympäri vuoden noin 4 metrin paksuinen jääkerros. Vain parin kuukauden ajan etelän kesällä jääpeite sulaa pinnaltaan hieman.

Kuitenkin järven pohjaosissa yli 60 metrin syvyydessä, veden lämpötila on 1960-luvulla tehtyjen järjestelmällisten mittausten mukaan 25–26 celsiusastetta. Niinkin matalalla kuin 20–40 metrin syvyydessä lämpötila on 8 astetta.

Luvut ovat häkellyttäviä siihen nähden, että vuoden keskilämpötila (24-h) alueella on noin –18 astetta, mikä tekee järven pohjavedestä 44 astetta ympäristöään kuumemman. Etelä-Suomen ilmastossa erotus tarkoittaisi, että jonkin täkäläisen järven vesi olisi 49-asteista – miten tällainen ilmiö on mahdollinen?

Ristiriidan voisi ehkä selittää kuumalla lähteellä tai muulla tuliperäisellä energianlähteellä, mutta vielä hämmentävämmäksi Vanda-järven tekee se, että mitään vulkaanista toimintaa sen pohjassa ei ole. Itse asiassa lämpöhävikki järven kuumasta pohjavedestä alapuoliseen maaperään on 500 kertaa suurempi kuin maasta vastaanotettu lämpömäärä.
Suolapitoisuus estää sekoittumisen

Syy Vanda-järven järjenvastaiseen lämpötilaprofiiliin piilee sen veden suolaisuudessa, ja tarkemmin sanottuna siinä, että suolapitoisuus nousee voimakkaasti pinnalta pohjaa kohti. Kaikkein ripeimmin suolaisuus nousee 50 metrin syvyydellä.

Jäisestä sijainnistaan huolimatta järven lämmittämiseen riittää yksinomaan Aurinko, sillä suolagradientti estää veden sekoittumisen.

Mikäli vesi pohjan lähellä ei olisi suolaisempaa ja siten raskaampaa kuin pintavesi, auringonvalosta järven pohjaan imeytynyt energia ei säilyisi pohjalla. Ilman suolagradienttia lämmin vesi lähtisi näet nousemaan ylös, ja sekoittuisi samalla kylmään pintaveteen.

Koska sekoittumista ei lainkaan ole, ja koska kuivassa laaksossa sää on enimmäkseen selkeä, riittää vähäinenkin auringonvalo pitämään pohjaveden kuumana. Paksu jääkerros ja suuri syvyys toimivat ylimääräisinä lämpöeristeinä.

Lisäksi Vanda-järven jää on äärimmäisen kirkasta ja läpinäkyvää; nelimetrisen jääkerroksen läpi pääsee 6 prosenttia kaikesta Auringon säteilystä. Mikäli jää ei olisi kirkasta, läpäisy olisi tuntuvasti heikompaa ja siten järven pohjavesi nykyistä kylmempää.

Vanda-järven koko on noin 5 kertaa 1,5 kilometriä, ja sen suurimmaksi syvyydeksi on mitattu 66 metriä. Järven suola ei ole natriumkloridia, kuten valtamerten suola pääosin, vaan miltei puhdasta kalsiumkloridia. Järvi on laskujoeton.
Tutkimus vilkasta 1960-luvulla

Vanda-järven rannalla oli uusiseelantilaisten ylläpitämä tutkimusasema vuosina 1968–1995. 1960-luvun alussa amerikkalaiset ja brittiläiset tutkivat järveä tiiviisti.

Tämän artikkelin tiedot ovat peräisin pääosin Robert A. Ragotzkien ja Gene E. Likensin vuonna 1964 Limnology and Oceanography -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta (pdf-tiedosto). Molemmat tekijöistä työskentelivät aikanaan Wisconsinin yliopistossa säätieteilijöinä.

Toinen tietolähde on uusiseelantilaisessa Tuatara-lehdessä 1967 julkaistu A. T. Wilsonin raportti. Asiakrijan analyysiosiossa hän kuvaili Vanda-järveä “maailman huikeimmaksi Auringon lämmittämäksi järveksi”. Wilson työskenteli Wellingtonin yliopistossa kemistinä.

Tutkimusten suhteellisen korkeaa ikää ei ole syytä pitää epäluotettavuuden tai vanhentuneen tiedon merkkinä. Tutkijat näet havaitsivat 1960-luvun alkupuolella Vanda-järven lämpöbudjetin pysyvän hyvin lähellä tasapainoa. Tämän vuoksi voidaan turvallisesti olettaa, että järven pohjavesi on edelleenkin hyvin lämmintä, vaikka aivan tuoreita mittaustuloksia ei olisikaan saatavilla.

Lähde: T&T

2009 stratigrafinen taulukko (pdf)

Ilmatieteen laitos mittaa kasvihuonekaasuja Siperiassa

Ilmatieteen laitos on aloittanut kasvihuonekaasujen ja aerosolien mittaukset uudella mittausasemalla Koillis-Siperiassa. Laitoksen mukaan ainutlaatuisen mittaustiedon perusteella voidaan kehittää ilmastonmuutosennusteita ja ymmärtää paremmin ilmastonmuutoksen paikallisia ja globaaleja vaikutuksia.

Ilmatieteen laitos on yhdessä Venäjän ilmatieteen laitoksen (Russian Federal Service for Hydrometeorology and Environmental Monitoring) ja Yhdysvaltain kansallinen meri- ja ilmakehähallinnon NOAA:n (National Oceanic and Atmospheric Administration) kanssa ajanmukaistanut Siperiassa Tiksissä sijaitsevaa meteorologista observatoriota.

Ilmatieteen laitoksen vastuulla on asemalla tehtävät kasvihuonekaasu- ja aerosolimittaukset. Hiilidioksidin, metaanin ja aerosolien eli ilman pienhiukkasten pitoisuudet ilmakehässä ovat ilmastonmuutokseen eniten vaikuttavat tekijät.

Siperia kiinnostava tutkimuskohde

- Venäjällä ei ole aikaisemmin tehty yhtä intensiivistä ilmastoon vaikuttavien tekijöiden havaintotoimintaa. Venäjän arktinen alue on mittaustiedon kannalta lähes täysin tuntematonta, kertoo Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Tuomas Laurila.

Tiksin observatorio sijaitsee alueella, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo selkeästi havaittavissa. Ilmakehän pitoisuushavainnoista voidaan arvioida Siperian kylmimpien alueiden päästöjä. Myös aerosolien syntymistä, kehitystä ja pilvimuodostusta voidaan nyt tutkia arktisissa olosuhteissa.

Lisäksi erillisessä mittausyksikössä havaitaan suoraan observatoriota ympäröivän tundra-alueen metaani- ja hiilidioksidipäästöjä.

- Yksi tutkijoita kiinnostavista kysymyksistä ilmastonmuutoksessa onkin se, kiihdyttääkö laajojen Siperian alueiden lämpeneminen itse itseään kasvattamalla lämmittävien kaasujen päästöjä, Laurila sanoo.

Hänen mukaansa luontoperäisten päästöjen vaikutuksia ja niiden määrää on toistaiseksi tutkittu vain vähän.

- Ikirouta-alueen kasvihuonepäästöt vaikuttavat merkittävästi myös globaaliin ilmastonmuutokseen. Toisaalta Siperian ikiroudan sulamisella voi olla dramaattisia seurauksia myös alueen ympäristölle, Laurila kertoo.

Tavoitteena on liittää Tiksin mittausasema globaaliin ilmakehän seurantaverkkoon (GAW, Global Atmosphere Watch). Nykyisin Pohjoisen Euraasian manneralueen ainoa GAW-asema (Pallas-Sodankylä) sijaitsee Lapissa, jota ylläpitää Ilmatieteen laitos.

Lähde: verkkouutiset

Pienenä kuriositeettina pieni pätkä metaanista ja ikiroudasta =)

« Older entries